Bonk's Agility: esteet




Ok, tämä sivu kertoo agilityesteistä. Ensin katsotaan Suomessa käytössä olevat esteet. Tatara kävi Tampereella kilpailussa, jossa esteet olivatkin hieman erilaiset.
Jep, näin oli

Lopuksi vierailustani Ruotsissa. Heillä onkin agilityssa kaksi luokkaa.
Niin, siinäpä meillekin ajateltavaa.


Katsotaanpa ensin Suomessa käytössä olevaa rataa. Kuvassa esteet on numeroitu 1:stä 5:teen.
1. Silta/puomi, juokse niin lujaa kuin pääset.
2. Tunneli, se on lyhyt, mutta houkutteleva. Älä jää sisään.
3. Aa, helppo mennä ylös, mutta harjoittele alastuloa.
4. Köysi, mielestäni hauskin. Vaativinta on alastulo.
5. Keinu, varmista, että ihmisesi ottaa sen vastaan.

Oma suosikkini on siis keinu, mutta mikä on sinun suosikkisi Tatara?
Pidän myös köydestä, mutta suosikkini on ehkä kuitenkin puomi, koska siinä saa juosta lujaa.


Aiemmin tunneli oli paljon pidempi (60 cm) ja se oli erittäin vaativa. Suurin osa rotista halusi jäädä tunneliin, koska me rotathan pidämme hämäristä ja ahtaista paikoista. Itse en ole edes koskaan nähnyt tätä pidempää tunnelia, millainen se oli Tatara?
Pääsin kokeilemaan sitä vain kerran ja kyllä se oli vaikea.

Tässä kuvassa ovat Jenni ja Kalle (tunnelissa). Tatara oli 5-viikkoinen eli ei mukana paikalla ja minä en ollut edes syntynyt vielä.


Katsokaapa tämän tytön ilmettä, kun hänen rottansa viimein tulee ulos tunnelista. Kuvan oton jälkeen rotta muutti mielensä ja palasi tunneliin.
Kyllä se oli hyvin tavallista noina päivinä.


Tässä hyvä kuva köydeltä. On helpompaa ylittää köysi, jos ihmisesi pitää toisen pään solmusta kiinni. Silloin köysi on tiukempi.

Ole varovainen ettet putoa! Kommentteja Tatara?
Ylös meneminen ja köyden ylittäminen on helppoa, mutta alas on vaikea päästä nopeasti. Siihen tarvitaan todellista ketteryyttä.


Viimeisenä esteenä on keinu. Se ei ole kovin vaikea, mutta siinäkin on omat jipponsa. Ihmisesi täytyy varmistaa, että keinu tulee nätisti alas. Keinun laskiessa on oltava tarkkana ettei pysähdy tai jopa vaihda suuntaa. Monista rotista on mukavampi mennä ylös kuin alas ja siksi sinun tehtäväsi on siis vain jatkaa eteenpäin tapahtuu keinulla mitä tahansa.
Keinu voi olla vaikea tai pelottava aloittelijoille, mutta kun sen oppii niin se on aika helppo.



Tässä kuvassa onkin rata joka oli kerran kilpailuissa Tampereella. Eräs paikallinen harrastaja oli tehnyt sen itse. Esteet olivat samat, mutta joissakin oli hieman eroja.
Näyttää mukavalta!